SUOMEEN

Huomenaamulla klo 6.30 paikallista aikaa lähdemme kotoa kohti Luang Prabangin lentokenttää. Matkaamme ensin kolmeksi päiväksi Bangkokiin (aikomuksena esim. luistella jäähallissa ja käydä leffassa) ja sen jälkeen ensi maanantaiaamuna starttaamme kohti Suomea. Maanantai-iltana olemme sitten Suomessa!

Hurjan paljon on kerinnyt taas tapahtumaan, eikä niitä asioita ole tänne blogiin asti saatu. Taidan palkata yhden apulaisen lisää kirjoittamaan blogiamme...

Mutta Laos-tunnelmista pian Thai-tunnelmiin ja sitten Suomi-tunnelmiin. Eksoottista, hyvin eksoottista...meinaa saada pian syödä ruisleipää tai tehdä ruokaostoksia isossa ruokakaupassa.

SUOMI! OLEMME JO TULOSSA!

ONNEA x 29

Molemmat varaaneistamme ovat uroksia ja näiden viimeaikainen käytös on johtanut kumpaisenkin omaan häkkiinsä. Urokset ovat nimittäin ottanut mittaa toisistaan useaan otteeseen samassa häkissä ollessaan ja nämä yhteydenotot ovat olleet rajua, jopa veristä katsottavaa. Laajensimme siis häkkiä toiseella "huoneella". Välissä on avattavissa oleva ovi, joka on toistaiseksi kuitenkin pysynyt kiinni.

Naaras on ollut jo jonkin aikaa hakusessa. Tällä viikolla onnisti. Saimme ostettua eräästä ravintolasta (!) 100 km Luang Prabangista naaraan, joten liskoperheemme kasvoi yhdellä jäsenellä. Ikävä tosiasia on, että Laosissa syödään (myös) monia uhanalaisia eläimiä, kuten näitä varaaneja. Omalla pienellä panoksellamme olemme, ainakin kolmen varaanin verran, voineet säilyttää näitä katoamassa olevia kiehtovia luonnon ihmeitä! Jospa tämä naaras myös rauhoittaisi uroksiamme. Tosin nyt taitaa olla jotain tai joku, josta ihan konkreettisesti taistella...

Naarasvaraanit ovat uroksia selvästi pienempiä. Naaras oli ostohetkellä 2,5 kg, kun uroksemme painavat 5,5 kg (Paunu) ja 7,5 kg (Jättikynsi). Aluksi pidimme naarasta ihan omassa häkissään. Benjamin laittoi pienen multaa sisältävän astian varoiksi häkkiin, josko sinne ilmaantuisi... niin mitä...? Tarkoitus oli heti hankkia häkkiin isompi hiekkalaatikko naarastamme varten, mutta emme ehtineet, koska...

...tänäaamuna meitä odotti mukava, joskaan ei täysin yllättävä löydös:



Häkissä odotti iso kasa munia. Yhteensä 29 kappaletta!! Osasimme odottaa tätä, koska tiesimme naaraan olevan "raskaana". Emme vain osanneet odottaa tämän tapahtuvan näin nopeasti (reilussa vuorokaudessa ostohetkestä). Oli siinä ihmettelemistä miten noin "pieneen" liskoon mahtui noin paljon munia. Benjamin sai tehtäväkseen munien keräämisen talteen:


Munat olivat... munan näköisiä, edelleen hieman pehmeitä, kooltaan pienempiä kuin kananmunat.


Nyt on sitten munien hautomisen aika. Tavallisesti varaanit munivat munansa esimerkiksi termiittikekoon tai hiekkaan kaivamaansa kuoppaan. Edessä on hautomislämpötilasta riippuen 5-7 kuukautta odotusta. Munat laitoimme pieneen hiekalla täytettyyn laatikkoon. Aurinko lämmittää hiekan sopivan lämpöiseksi pikkuisille kehittyä.

Ja naaras... hänet sai isomman liskon etuoikeudella Jättikynsi seurakseen, ainakin nyt aluksi. Eihän sitä tiedä vaikka myöhemmin tänä vuonna saataisiin lisää munia??! Vankeudessa on tosin vaikeampaa saada aikaiseksi tällaisia onnellisia perhetapahtumia kuin luonnossa, mutta aika näyttää.

Uroksen ja naaraan kokoero on selvä. Tosin liskoilla on myös ikäeroa pari vuotta.

HEIMOKIERROS

Toiseksi viimeisellä kouluviikolla pojat kävivät opettajan johdolla tutustumassa Laosissa asuvien lukuisten eri heimojen maailmaan. Luang Prabangissa on näitä eri heimoja esittelevä museo, jossa voi myös istahtaa kupposen äärelle tai tehdä käsityöostoksia.
Yläkuvassa pojat siis museon portaiden alapäässä.

Itse en ole vielä tuossa museossa käynyt, mutta kiinnostus heräsi näitä kuvia katsellessa. Tosin täällä ei onneksi tarvitse mennä vain museoon nähdäkseen eri heimojen asuja tai käsitöitä. Kaupunkimme katuja kulkiessa vastaan tulee näitä "heimoihmisiä". Useimmiten tapaan HMONGeja.

Joskus aikoinaan (12 vuotta sitten) ensimmäisellä Thaimaan reissullamme meille jäi sellainen olo, että vielä joskus asumme paikassa, jossa on paljon vuoria ja paljon Hmong-heimolaisia. Että täällä sitä nyt sitten ollaan vuorien ja Hmongien keskellä. Eikä yhtään harmita;).

TOADIT TEKEE RISTIPISTOJA

Laitan tässä muutaman kuvan pojista. Sain nämä kuvat opettajalta ja hän on ne ottanut kouluaikana. Tässä siis istuu kaksi vappunaamareihin sonnustautunutta poikaa. Hauskat silmälasitkin on tehty. Jos joku ei tunnista naamaria, niin kerrottakoon, että se on TOAD. Meillä on kaikki nykyään TOADia. TOAD on tuttu niille, jotka ovat pelanneet Nintendolla Mario-pelejä. Vaikka itse en pelaakaan, hahmo on tullut tutuksi ;).

Tässä pojilla jo hieman vapautuneempi TOAD-tyyli. Oliver sai muuten yhtenä nimpparilahjanaan TOAD-avaimenperän. Oliver keräilee Nintendo-pelihahmoja ja tuolle keräilyhyllylle taisi tuo uusi veijarikin päästä. Oliverilla on jo aika hyvän kokoinen kokoelma. Täytyy joskus postata siitäkin. Ja muuten, joku on varmaan huomannut TOAD-bloginkin. Se on Oliverin, mutta ei ole ollut aikaa mulla autella päivityksissä. Jatkossa siellä voit tutustua TOADin ja vähän muiden hauskojen heppujen maailmaan. :)

Tässä taas Oliver on keskittynyt ristipistotyöhönsä. Neljän viikon uurastuksen jälkeen sain aivan ihanat työt äitienpäivälahjaksi pojilta. On siinä ollut väkertämistä, mutta mikä lopputulos! Olivat aivan ihania käsitöitä. Pitäisi nekin kuvata tänne muistoksi.

Tässä Benjamin oman ristipistotyönsä äärellä. Tarkkaa puuhaa, joka kasvattaa kärsivällisyyttä ja itsekuria. Kiltisti tekivät näitä töitä myös melkein joka päivä kotiläksynäkin kotona. Eivätkä kertaakaan sanallakaan kertoneet, mitä tekivät. Salaisia läksyjä omassa huoneessa:).

EILINEN NIMPPARISANKARI

Eilen juhlimme Oliverin nimppareita. Meillä on tapana antaa silloin yksi lahja ja tottakai tuoda paketti ja aamuherkut sänkyyn onnittelulaulun kera. Oliver oli herännyt ennen kuutta ja tuli pian kysymään, koska oikein tulemme. Nousimme sitten laulamaan ja annoimme lahjamme ja muutaman muunkin paketin, jotka olivat saapuneet tänne jo aiemmin mummolta, vaarilta ja Samilta. Opettaja oli myös onnitellut koulussa ja luvannut ostaa Oliverin lempikeksejä kaupunkimme JoMa-kahvilasta. :)!

Kiitos lahjoista ja muistakin onnentoivotuksista!

MATKALAUKUT ESIIN

Kun huominen kevätjuhla on juhlittu, alan pakata laukkuja viikon matkaa varten. Lähdemme työreissulle Vientianeen sunnuntaina. Samalla käymme Thaimaan puolella tekemässä arkisia ostoksia. (Esim. vauvanvaippoja, ruokia, pesuaineita jne.)
Miehet lähtevät autolla matkaan sunnuntaiaamuna seitsemän aikoihin. Matka vie koko päivän, joten on hyvä lähteä aikaisin liikkeelle. Me tytöt lennämme koneella iltapäivällä perässä.

Tuntuu mukavalta aloittaa poikien loma tällä tavoin. Voin kuvitella, että pojistakin tuntuu ihan oikealta lomalta, kun heti seuraavana päivänä lähdemme matkalle. Eikä haittaa, vaikka se onkin työreissu, sillä pojat saavat leikkiä matkalla parhaiden kavereidensa kanssa, jotka asuvat Vientianessa sekä leikkiä pikkuserkkunsa kanssa, joka myös tulee vanhempiensa kanssa Vientianen työpalaveriin. Luvassa on varmasti kiva reissu meille kaikille.

Olemme reissussa siis viikon ja palaamme kotiin seuraavana sunnuntaina. Sitä ennen on kuitenkin saatava kaikki työt täällä siihen malliin, että laotiimimme pärjää viikon. Ja miksei pärjäisi...ovat kehittyneet työssään hiljalleen.

TYTÖN TEPASTELUT

Viimeisen viikon aikana Josefin on todella alkanut kiinnostua kävelystä. Olenkin kävelyttänyt häntä sisällä pitkiä matkoja huoneista toisiin ja kerroksia ylös ja alas. Tyttö tietää minne mennä ja ohjaa kävelyttäjää määrätietoisesti eteen päin. Pienet kädet puristavat etusormiani tiukasti ja ote on vahva ja itsevarma.
Eilen sitten vihdoista viimein päätin alkaa kävelyttää Josefinia ulkona. (Ehkä joku nyt kummastelee, minkä takia en ole sitä aikaisemmin jo tehnyt. Täytyy hieman selittää: Täällä on tapana kantaa pienokaisia aina sylissä ja heitä ei lasketa maahan leikkimään ainakaan ulkona, kuten vaikkapa Suomessa. Joten en ole liieemmin kehdannut sitten minäkään laittaa Josefinia ulos konttailemaan. Ja oikeastaan en edes ole halunnut, sillä täällä maassa on vaikka mitä likaa joka paikassa. Kyllä Suomi on niin puhdas maa.) Otin Josefinin kengät kenkähyllystä ja aloin laittaa niitä tytölle jalkoihin. Tyttö istui sylissäni aivan paikoillaan ihmetellen, että nyt tapahtuu jotain jännittävää. Kun kengät oli jalassa ja sanoin, että mennään ulos kävelemään, ilme oli riemua täynnä. Ja oli se kävelykin yhtä juhlaa!! Josefin nautti koko olemuksellaan saadessaan tepastella kengillä ulkona. Ja kaikki paikathan sitten piti lähteä omalta pihalta tutkimaan ja tutkittiinhan ne.

Tänään teimme sitten kaksi pitkää kävelyretkeä omalla pihalla ja naapurustossakin. Josefin melkein lensi paikasta toiseen, kun oli niin kivaa kävellä itse. Kaikkien naapureitten pihoillekin piti päästä kävelemään ja siellä sitten naapurit ihastelivat tyttöä ja siitäkös Josefin innostui entistä enemmän. Kävelyä, kävelyä, kävelyä.....Ensimmäinen retki kesti 45 minuuttia ja aurinko porotti täydeltä taivaalta ja lämpöä varjossa oli 34. ( Se vähän on harmi, kun tyttö ei suostu pitämään mitään hattua. Täällä ei pidetä hattuja juurikaan, joten ei ole tyttö oppinut hattuihmiseksi. ) Ja Josefin käveli AIVAN KOKO AJAN ITSE. Itselläni tuli jo selkä kipeäksi, kun pitää hieman kyyryssä kävelyttää. Luulen, että taisi tyttöäkin väsyttää, kun mentiin sisälle. Laitoin tytön heti kylpyyn ja siellä pikkuinen jo haukotteli ja aika pian siitä olikin jo toisten päiväunien aika.
Illalla kävelymatkat jatkuivat samoilla reiteillä...eli naapureille oli päästävä. Josefin olisi varmasti painellut sisätiloihin asti, mutta en sitten päästänyt. Mutta tyttö tuntee jo kaikki naapurimme sen verran hyvin, että ei ollut mitään pelkoa lähestyä heitä, ei varsinkaan, kun oli niin hieno uusi taito esiteltävänä: "hei, kattokaa, mua kävelytetään"! Ja ei voi muuta sanoa, kuin että laot rakastavat pieniä lapsia aivan suunnattomasti, sillä niin ihanilla kommenteilla joka kerta Josefiniakin lähestytään. Ja Josefin tietty oli rinta rottingilla ja taisi olla vähän äitikin. ;)

Ps. Saas nähdä, koska tyttö alkaa itse kävellä. Tällä vai ensi viikolla? Joka tapuksessa hyvin lähellä se jo on.

POJAT LUOKKARETKELLÄ

Tänään pojat olivat luokkaretkellään. Retkikohteena oli luola (Pak Uu), jossa oli valtavat määrät Buddha-patsaita. Benjaminilla oli mukana lahjaksi saamansa superhyvä taskulamppu, jonka valossa muutkin turistit olivat saaneet valoa kulkea luolassa. Lisäksi retkeen sisältyi elefanttiratsastusta. Pojat ja opettaja olivat istuneet elefantin päällä ja elefantin hoitaja oli kulkenut eläimen takana. Pojat olivat kuulemma todella paljon tykänneet olla elefantin kyydissä ja nyt onkin kesäloman ehdoton ohjelmanumero mennä samaan paikkaan uudestaan ratsastamaan, mutta äidin ja isin ja Josefinin kanssa. Itse en ollenkaan pidä ajatuksesta, sillä pelkään elefantin kyydissä. Ja jos siellä ei edes ole hoitajaa kyydissä...apua!
Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja lopuksi reissulaiset olivat menneet ruotsalaisten ylläpitämään ravintolaan lounaalle.
Huomenna opettaja antaa reissusta valokuvia pojille, joten laitetaan niitä tänne muillekin ihasteltaviksi.


Ps. Kerroin eilen illalla pojille oman lapsuuteni luokkaretkikohteista.
3.luokka: Hämeenlinna
4. luokka: Turku
5. luokka: Tampere ja Särkänniemi
6. luokka: Helsinki ja Linnanmäki
"Epäreilua", sanoivat pojat, mutta tänään oli jo toinen ääni kellossa. Taitaa siellä Suomen koululaisista ainakin joku sanoa epäreilua. Itse sanoisin, että Tampereelle ja Helsinkiin pääsee koska tahansa, mutta Luang Prabangin viidakoihin harvemmin. Taitaa poikien luokkaretkikohde peitota kaikki äidin lapsuuden luokkaretkikohteet 100-0!

VALMISTUU HUHTIKUUSSA, MUTTA MINÄ VUONNA??

Meidän naapurissa (meidän talon seinästä mitattuna kahden metrin päässä) rakennetaan taloa, josta aikanaan tulee ns. parempitasoinen guesthouse. Talon rakennus aloitettiin viime vuoden marraskuun ensimmäinen päivä. Siitä lähtien lähes joka päivä meille kuuluu jos minkämoisia kolinoita ja kalinoita tai suhinoita ja kirskunoita. Täällä tiettyjä töitä voidaan tehdä joka päivä ja talon rakennus näyttää kuuluvan siihen. Eli joka päivä sunnuntait lukien ( paitsi tiettyinä lao-juhlapyhinä) talon rakennus etenee. Etenee, etenee, mutta melko verkkaisesti. Taloa nimittäin rakennetaan käsipelillä ihan joka vaiheessa, joten työtä tuntuu riittävän.

Talon rakennuttaja käy välillä katsomassa, kuinka hommat sujuvat raksalla (=tekeekö siellä kukaan hommia) ja välillä meille kertoilee, koska talon pitäisi olla valmis. Viime vuonna siinä joulukuun aikoihin raksapomo sanoi, että talo valmistuu lao-uutena vuotena (eli tämän vuoden huhtikuussa). Minua alkoi kyllä naurattamaan, sillä tuohan oli mitä loistavin tapa sanoa talon valmistushetki. Talohan voi valmistua uudeksi vuodeksi, mutta MINÄ VUONNA. Ei ainakaan tänä uutena vuotena talo ollut valmis. Katsotaan sitten ensi vuotta.

Siihen saakka kuuntelemme naulojen vasarointia, lautojen sirkkelöintiä, betonimyllyn pyörintää, hiomakoneen ah, niin korviaraastavaa ääntä ja kaikkia niitä muitakin ÄÄNEKKÄITÄ ääniä.

Jos jotain positiivista tästä voidaan keksiä, niin olen ainakin päässyt tiiviisti seuraamaan, kuinka talonrakennus sujuu käsipelillä ( eli siihen hommaan en ryhtyisi ;)), tai että pienet metelit eivät enää meitä häiritse. Itse asiassa pysähdyn aina kuuntelemaan, jos on ihan hiljaista...se nimittäin tuntuu niin oudolta. ;)

Mukavat keskiviikot kaikille!!

VIIMEINEN KOULUVIIKKO

Pojilla on menossa lukuvuoden viimeinen kouluviikko. Ei läksyjä, ei enää paljon koulutehtäviä....
Lauantaina on luvassa koulun kevätjuhla: Esiintyjinä kaikissa ohjelmanumeroissa tasan kaksi oppilasta: Benjamin ja Oliver. Katsomossa tasan kolme silmäparia: äiti, isi ja Josefin. Opettaja varmaan hyörii siinä jossain välimaastossa? Aika spesiaalia vai, mitä sanotte?
Lisäjännitystä juhlaan tuo jo etukäteen ilmoitettu (vaude, mitä luksusta) sähkökatkos. Miten ratkaista ongelma? Pöytälamppu vaihtuu taskulamppuun varjoteatterin ajaksi ja videotykkiesitys akkuladatun läppärin ruutuun. Ilmastoinnin voi sitten unohtaa, joten hikoillaan sitten muutenkin kuin pelkästä jännityksestä.
Joka tapauksessa poikien lomaa odotellessa....
Heräsimme muuten liian myöhään(?) ajatukseen laittaa pojat aikaisemmin Suomeen. Olisivat innolla lähdössä heti loman alkaessa.

Meidän Josefin yksi vuotta!

12.5 vietimme Josefinin ensimmäisiä synttäreitä. Syntymäpäivinä on aina hyvä pysähtyä ihmettelemään elämän ihmettä ja olla kiitollinen jokaisesta vuodesta - Josefinin kohdalla siitä ensimmäisestä. Josefinin eka vuosi on pitänyt sisällään enemmän matkustelua kuin monella muulla sen ikäisellä. Suurimman osan elämästään Josefin on asunut muualla kuin synnyinmaassaan, Suomessa. Josefin kuulee suomenkieltä pääosin vain perheenjäseniltä, mutta kaikkialta muualta kuuluu laon kieltä. Josefin saakin oppia kahta kieltä yhtäaikaa, aivan kuten isänsä aikoinaan.

Josefin on edelleen ollut itse neiti aurinkoinen, täynnä hymyä ja elinvoimaa. Synttäriaamuna lauloimme hänelle onnittelulaulut ja toimme paketit heti, kun hän oli herännyt aamulla. Hymyä ja innostusta riitti. Josefin ymmärsi heti mitä paketeille pitää tehdä, paljon paremmin kuin pojat aikanaan. Se ehkä auttoi, että Josefinin lempiharrastuksiin kuuluu kaiken rapisevan repiminen. Paketit siis aukenivat toinen toisensa jälkeen ja sisältä paljastui uusia ihania leluja vanhojen jo tylsäksi käyneiden tilalle.

Mitäs täältä löytyykään?

Jee, jee kattokaa, uusia palikoita jeeeeee!

Hm? Nämä voi varmaan jotenkin yhdistää...

Pihan vaaroja

Vaikka suurimmat myrkylliset eläimet kotipihallamme ovatkin puolitoistametrisiä (liskomme), ne eivät kuitenkaan ole vaarallisimmat. Eräänä iltana löysin nopeliikkeisen veijarin pihallamme olevan puupökkelön alta. Kyseessä on tuhatjalkainen, vai pitäisikö sanoa satajalkainen (englanniksi centipede).

Ei muuta kuin äkkiä ötökkäpurkkia hakemaan. Ja pian saalis olikin kaikkien ihailtavana. Samassa rytäkässä purkkiin oli eksynyt pieni sammakko, joka sai nopeasti kokea elämänsä (viimeisen) yllätyksen, kun satajalkaisen myrkkyhampaat iskeytyivät meidän silmien edessä pikkusammakon lihaan. Muutaman sekunnin kuluttua puolet sammakosta oli syöpynyt pois, joten ötökällä on melko tehokasta myrkkyä. Onneksi kohteena oli sammakko, eikä meidän pikku Josefin.


Kyseessä ei ole "tappavan myrkyllinen" ötökkä, mutta purema on niin kivuilias, että sen kuulemma muistaa koko loppuelämänsä. Sellainen oli kerran purrut yhtä meidän tiimiläisistä sormeen. Koko käsi oli turvonnut jalan paksuiseksi. Paikallisten mukaan ötökkä on erittäin nopealiikkeinen ja agressiivinen ja se saattaa hypähtää taaksepäin ja näin yllättää kivuliaalla tavalla.


Sammakko saa kyytiä. Vielä on hieman koipea näkyvissä...

Klaara vappen

Kerran viikossa kokoontuvassa lastenkerhossa, Funny Clubissa, oli vappuaattona vuorossa naamiaiset. Pojat pukeutuivat... poikamaisesti. Joten kumpi pojista on Darth Vader ja kumpi muumio?

PAUNU JA JÄTTIKYNSI

Tässä komeilee Benjaminin Bengalin varaani. Benjaminilla on kaksi varaania, jotka ovat olleet meillä jo kaksi vuotta. Varaanit olivat meille tullessaan melko pieniä ja laihoja, mutta nyt niillä alkaa olla jo ihan kivasti kokoa, ovat siis jo melkein kaksimetrisiä veijareita.


Välillä varaanit tepastelevat pihallamme vapaana. Vapaana ollessaan aika pian varaanit kiinnostuvat siitä, kuinka pihalta pääsisi pois suuremmille juoksualueille, joten kovin pitkään varaanit eivät voi vapaana ulkoilla, vaikka se olisikin niin mukavaa. Laon kielellä varaani on "toleen" eli juoksueläin. Kuvassa olevan varaanin nimi on Paunu.

Tässä poseeraa Jättikynsi. Kynnet ovatkin aika jätit...

Benjamin harrastaa paljon valokuvausta ja kaikki nämäkin otetut kuvat ovat Benjaminin käsialaa. Benjamin kuvaa meidän vanhalla kameralla, joka olikin meidän ensimmäinen digikamera. Benjamin haaveilee uudesta kamerasta, mutta sitä hän nyt joutuu odottelemaan vielä jonkun aikaa. Benjamin säästi kaksi vuotta rahaa ja kovasti mietti, mitä niillä ostaisi. Kamera oli hyvin korkealla ostosijalla, mutta voiton veivät Nintendo DS ja iPod Classic 80 GB. (Miettikää 80 GB....!!!! Ja halvalla lähti. Bangkok on hyvä ostopaikka! Arvatkaa haluaako Jannekin uuden iPodin.)

Hupss...takaisin liskoihin....

Tässäkin on Jättikynsi. Nautiskelee auringon lämmöstä, jota varaanit tarvitsevatkin paljon ruuansulatusta varten.

Takana näkyy liskojen koti.

"Me ollaan kamuja me!"

Moi, minä olen Josefin

Hei kaikille!

Minä olen Josefin. Asun Laosissa. Täytän parin viikon kuluttua yksi vuotta.



Minä tykkään kovasti hymyilemisestä. Hymyilen kun minulle hymyillään ja kun kanssani leikitään. Erityisesti isoveljeni osaavat naurattaa minua. Tykkään syödä puuroa ja erilaisia purkkipöperöitä. Olen jo saanut maistaa vähän suklaata ja jäätelöäkin. Jäätelö on kylmää, mutta hyvää. Äiti ja isi haluaisivat, että lähtisin jo kävelemään, mutta minulla ei ole mitään kiirettä sen suhteen. Hymyileminen on paljon kivempaa. Lempilelujani ovat kaikki sähköjohdot ja kaukosäätimet ja kännykät ja tietokoneet ja nippelit ja nappelit. Muut kuitenkin aina tulevat ja ottavat ne pois minulta. Se on tylsää.

Minulla on ollut jo monta kuukautta kuusi hammasta ja niillä on kiva pureskella kaikkea ja kaikkia. Muutaman kerran olen syönyt jotain mistä on tullut paha olo, mutta sitten olo on nopeasti helpottanut kun se on tullut pois silleen - yöks!

Nyt minulla on kylpyaika, joten minun on mentävä. Kylvyssä minulla on kavereina Pupu Pupunen, Päkä Pässinen ja Dinosaurus. Minä tykkään kovasti kylpemisestä. Se virkistää, kun täällä on aina niin kuuma.

PS. Minä olen ollut jo ihan oikeassa uima-altaassa uimassa. Minulla oli kaunis uimapuku päällä. Isi ja äiti pakotti minua pitämään uimalakkia, vaikka en tykkää mistään lakeista ja hatuista. Uiminen oli tosi kivaa - varsinkin isin sylissä altaaseen hyppääminen!