Viimeisen viikon aikana Josefin on todella alkanut kiinnostua kävelystä. Olenkin kävelyttänyt häntä sisällä pitkiä matkoja huoneista toisiin ja kerroksia ylös ja alas. Tyttö tietää minne mennä ja ohjaa kävelyttäjää määrätietoisesti eteen päin. Pienet kädet puristavat etusormiani tiukasti ja ote on vahva ja itsevarma.
Eilen sitten vihdoista viimein päätin alkaa kävelyttää Josefinia ulkona. (Ehkä joku nyt kummastelee, minkä takia en ole sitä aikaisemmin jo tehnyt. Täytyy hieman selittää: Täällä on tapana kantaa pienokaisia aina sylissä ja heitä ei lasketa maahan leikkimään ainakaan ulkona, kuten vaikkapa Suomessa. Joten en ole liieemmin kehdannut sitten minäkään laittaa Josefinia ulos konttailemaan. Ja oikeastaan en edes ole halunnut, sillä täällä maassa on vaikka mitä likaa joka paikassa. Kyllä Suomi on niin puhdas maa.) Otin Josefinin kengät kenkähyllystä ja aloin laittaa niitä tytölle jalkoihin. Tyttö istui sylissäni aivan paikoillaan ihmetellen, että nyt tapahtuu jotain jännittävää. Kun kengät oli jalassa ja sanoin, että mennään ulos kävelemään, ilme oli riemua täynnä. Ja oli se kävelykin yhtä juhlaa!! Josefin nautti koko olemuksellaan saadessaan tepastella kengillä ulkona. Ja kaikki paikathan sitten piti lähteä omalta pihalta tutkimaan ja tutkittiinhan ne.
Tänään teimme sitten kaksi pitkää kävelyretkeä omalla pihalla ja naapurustossakin. Josefin melkein lensi paikasta toiseen, kun oli niin kivaa kävellä itse. Kaikkien naapureitten pihoillekin piti päästä kävelemään ja siellä sitten naapurit ihastelivat tyttöä ja siitäkös Josefin innostui entistä enemmän. Kävelyä, kävelyä, kävelyä.....Ensimmäinen retki kesti 45 minuuttia ja aurinko porotti täydeltä taivaalta ja lämpöä varjossa oli 34. ( Se vähän on harmi, kun tyttö ei suostu pitämään mitään hattua. Täällä ei pidetä hattuja juurikaan, joten ei ole tyttö oppinut hattuihmiseksi. ) Ja Josefin käveli AIVAN KOKO AJAN ITSE. Itselläni tuli jo selkä kipeäksi, kun pitää hieman kyyryssä kävelyttää. Luulen, että taisi tyttöäkin väsyttää, kun mentiin sisälle. Laitoin tytön heti kylpyyn ja siellä pikkuinen jo haukotteli ja aika pian siitä olikin jo toisten päiväunien aika.
Illalla kävelymatkat jatkuivat samoilla reiteillä...eli naapureille oli päästävä. Josefin olisi varmasti painellut sisätiloihin asti, mutta en sitten päästänyt. Mutta tyttö tuntee jo kaikki naapurimme sen verran hyvin, että ei ollut mitään pelkoa lähestyä heitä, ei varsinkaan, kun oli niin hieno uusi taito esiteltävänä: "hei, kattokaa, mua kävelytetään"! Ja ei voi muuta sanoa, kuin että laot rakastavat pieniä lapsia aivan suunnattomasti, sillä niin ihanilla kommenteilla joka kerta Josefiniakin lähestytään. Ja Josefin tietty oli rinta rottingilla ja taisi olla vähän äitikin. ;)
Ps. Saas nähdä, koska tyttö alkaa itse kävellä. Tällä vai ensi viikolla? Joka tapuksessa hyvin lähellä se jo on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti