Tilasin tänään kakun huomisiin syntymäpäiväjuhliin tutusta kahvilasta. Ihmettelin kovasti, kuinka kakku parillekymmenelle hengelle voikin olla niin tyyris, 70 euroa. Maksoin kakun ja lähdin kotiin, mutta asia jäi vaivaamaan. Muutaman tunnin kuluttua palasin leipomoon ihan vain tarkistamaan, voiko kakku olla todellakin niin kallis, kun itse tekisin sillä hinnalla kakkua varmaan sadalle hengelle (en tiedä tekisinkö, mutta ainakin siltä tuntui..hih). Kahvila-leipomossa selvisi, että olivat sitten alkaneet tehdä kakkua 150 hengelle eikä 15 hengelle. Apua! Olisin varmaan kuollut nauruun nähdessäni sen valtavan 150 hengen kakun, jota Janne olisi tuonut mopolla (tai mopollahan ei sellaista kakkumäärää pystyisi edes kuljettamaan) töistä tullessaan. Muitta mutkitta sanoin, etten todellakaan halua niin paljon kakkua tai muuten pitää kutsua meidän koko kylä kakulle.
Yhdestä sanasta oli siis tullut väärinkäsitys. Pyysin kakkua 15 hengelle, mutta leipomossa puhuttiinkin 15:sta amerikan painoyksiköstä. Laohenkilökunta varmaan ihmetteli, kuinka ihmeessä 15 henkeä voi syödä niin paljon kakkua. Ja minä ihmettelin, kuinka 15 hengen kakku voi olla niin turkasen hintava.
Sain ainakin mahtavat naurut, kun tajusin mistä olikin kysymys. Hahaa! Taidan kyllä joku kerta ihan oikeasti tilata sen 150 hengen kakun ja pyytää koko kylän kakulle, jos se kerran on niin halpa, vain alle 70 euroa, vai saako Suomesta tuohon hintaan suussa sulavaa amerikkalaista suklaatäytekakkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti