keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
PIIMAI-MUISTOJA
Neljä vuotta sitten vietimme elämämme ensimmäistä lao piimaita. Emme osanneet odottaa, mitä kaikkea tulisimme kokemaan. On toisaalta hyvä, että emme tienneet etukäteen kaikkea, sillä olisimme voineet jäädä paitsi monesta jutusta.
Luang Prabangissa lao uutta vuotta juhlitaan monta monta päivää ja rankasti. En nyt ala erittelemään juhlimisen muotoja tässä muuten kuin kuvien osalta.
Veden ja talkin heittelyn ohellä täällä tahritaan ohikulkevia juhlijoita noen ja rasvan sekoituksella.
Neljän vuoden takaisista kuvista näette, kuinka olen joutunut/päässyt uuden vuoden juhlijoiden tahrintakohteeksi. Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä istuessamme ravintolassa odottamassa ruokaa.
Kotiin päästyämme Jannen piti pestä hiukseni moneen kertaan, että nokirasva irtosi. Paitaa en koskaan saanut puhtaaksi.
************
Tämänkin vuoden lao uusi vuosi on jo ohi. Juhlinnan seurauksena olimme ilman vettä ja sähköä pitkiä aikoja...Siitä olikin sitten kiva lähteä Bangkokiin.
Keskiviikkoterveisin, Niina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Täällä saa olla varuillaan, kun heittelevät ja roiskuttavat vettä tai jauhoja, koska ihmiset tekevät omia liuoksiaan ja ne saattaa sisältää happoa...
Varmasti olit aikas yllättynyt saadessasi öljyisen kädenjäljen tuohon poskellesi. :)
Lilli
Lähetä kommentti