torstai 19. marraskuuta 2009

JOULUKAUNISTA




Itse olen jo kovasti laittanut jouluista tunnelmaa kotiimme, sillä olen todellakin jouluihminen (vaikuttaako joulukuussa syntyminen siihen..;)?). Minusta on ihanaa laittaa joulua kotiin, varsinkin sisustamalla. Jouluruuat eivät ole meidän perheessä pääosassa ainakaan vielä, mutta ehkä sekin voi muuttua iän myötä. Kuulemma joillakin ruoka tuo sen joulun tunnelman...Meillä panostetaan enemmän joululeivonnaisiin kuin itse ruokiin. Mutta kyllä meillä ruokaakin jouluna syödään.
Meillä kun on kolme lasta, niin jouluista iloa saadaan myös lasten riemusta ja jännityksestä. Ihan alkaa itseäänkin jännittää...hih.

Itse kun en nykyään jaksa itse heilua kameran kanssa, nappasin pari jouluista kuvaa netistä, yhdestä lempinettikaupastani, Julias Vita Drömmar.

Edit: Vielä selvennykseksi, ettei tule väärinkäsityksiä. Meillä joulun pääroolissa on itse Jumalan poika. Tätä emme ole kaiken sisustamisen ja leipomisen keskellä unohtaneet..;).

1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Heissan! Todella kaunista! Itse en ole päässyt vielä jouluun kiinni kuin ihan vähän ajatuksissani! Muuton kiireet ja tämä lämpö on täysin sekoittanut ajantajuni :) Tuntuu enemminkin toukokuulta kuin marraskuulta! Hiljalleen aletaan olla asettuneita tänne pohjoiseen afrikkaan. Muuttolaatikoita purkaessa ja huonekaluja etsiessä on vierähtänyt tovi jos toinenkin! Kiva käydä kyläilemässä blogissanne :)