perjantai 22. toukokuuta 2009

IHAN PÖLLÖÄ!

Onko se söpö vai onko se ruma? Olemme tulleet siihen tulokseen, että se on molempia yhtäaikaa. Olemme siis päässeet viime aikoina tutustumaan linnun maailmaan, joka ei ole meille entuudestaan tuttua. Mielenkiintoisaa on ollut!
Tässä ensimmäisessä kuvassa pöllö on jo ollut meillä kaksi kuukautta. Pöllö on muuttunut aika lailla ja kasvanutkin on.

Näissä alemmissa kuvissa pöllö on juuri saapunut meille. On vielä untuvahöyhenpeite (vai kuinka sitä nimitetään?) yllään. Siinä se kököttää Benjaminin olkapäällä aivan tyynenä.



Noin kaksi kuukautta sitten apulainen tuli meille pöllö mukanaan. Pöllö oli lahja apulaisemme äidiltä. Pöllö oli jäänyt orvoksi, koska sen äiti oli kuollut ja kaksi muuta sisarusta oli syöty (siis ihmiset olivat syöneet ne). Pöllö oli meille tullessaan todella huonossa kunnossa ja pieni. Ruoka maistui poloiselle todella hyvin.
Nyt muutaman kuukauden jälkeen pöllö on kasvanut silmissä. Pöllö on kesyyntynyt niin paljon, että lentää ruokkijan luokse ja istuskelee poikien olkapäällä.
Meillä ei ole paljoakaan tietoa tästä pöllöstä, joten jos täällä on joku lintuasiantuntija, niin vinkkejä otetaan vastaan. Linnut ja muutkin eläimet alkaa olla aika harvassa täällä Laosissa, sillä niitä syödään edelleen runsain mitoin ihmisten ruokana. Tarvittaisiin enemmän eläintensuojelua ja -rauhoittamista ja lakien valvontaa, mutta siihen on vielä ainakin mututuntumalla pitkäkin matka. Me kuitenkin koitamme suojella omia lemmikkejämme laosilaisilta suilta. Tällä hetkellä eläinvalikoimasta löytyy: varaaneja, kissoja, pöllö, kaloja sekä kilpikonna.

Ei kommentteja: