En tiedä pitäisikö tätä kirjoittaa mielummin toiseen blogiini, mutta tulkoon nyt tänne, vaikka tästä ei mitään varsinaista kodin sisustusblogia tulekaan.
Tänään ulkoilimme Josefinin kanssa yhdessä läheisistä temppelialueista. Pian silmäni huomasivat AIVAN IHANAN WANHAN PYÖDÄN. Pöytä oli kiikutettu jonkinlaiseen katokseen (roskatavarapaikka?) ja minä tietenkin laskin päässäni yksi plus yksi, kai siis voisin jotenkin hankkia tuon yksilön suhteillani itselleni. Pöydässä oli ihana kulunut pinta, paria maalikerrosta näkyvissä ja muutama laotekstikin. Pientä viimeistelyä vailla, mutta vain aivan pientä. Koko päivän haaveilin pöydästä...
Illalla menin naapuriin kysymään pöydän kohtaloa. Naapurin ystävällinen mummeli kertoi, ettei pöytää voi missään tapauksessa ottaa, sillä temppelitavarat kotiin tullessaan tuovat huonoa onnea. Puh ja pah! Hymyilin ja keskustelimme asiasta...olisin halunnut sanoa, että minä voin ottaa sen pöydän teidän peloistanne huolimatta, sillä voin siunata pöydän uuteen käyttöön. Mutta niinhän en voinut tehdä...en halunnut aiheuttaa pahaa mieltä laoissa. En tiedä teinkö oikein. Mutta sen tiedän, että jos se pöytä on minulle tarkoitettu, niin sen joskus saan. Jos ei, niin sitten bye bye pöydälle ja eikä siinä mitään. Tapahtukoon tässäkin taivaan isän tahto. Annan kaikki tarpeeni ja tahtomiseni taivaan isän kädelle ja silloin kaikki menee parhain päin, näinkin arkisissa asioissa kuin sisustaminen.
Ps. Tänään sateli välillä vettä, mikä onkin tervetullutta vaihtelua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti