Tänään saapui kotiin kaksi väsynyttä leiriläistä. Koko viikon Benjamin ja Oliver olivat olleet lasten kesäleirillä. Leiriin mahtui monen monta puuhaa ja hauskaa hetkeä. Laulua, leikkejä, kilpailuja, retkiä, askartelua, uintia, saunomista, iltanuotiota, raamiksia jne jne.
Itse vanhana leiriläisenä voin sanoa, että leirit olivat yksi kesän kohokohdista!!
perjantai 10. heinäkuuta 2009
lauantai 4. heinäkuuta 2009
HEI LUKEKAA SANAA!
Sitä piti vielä tulla sanomaan, että olette varmaan huomanneet, että blogin sivupalkissa on mm. Raamatun sanaa. Muistakaa katsoa täällä käydessänne sanan paikka, sillä ravintoa se on blogistakin luettuna;)!
Siu taas!
Siu taas!
KESÄTAUOLLA?
Täällä näyttää olevan kovin hiljaista...Aika on vierähtänyt muissa puuhissa näin Suomessa olon aikana. Ollaan kyläilty, retkeilty, lenkkeilty, väännetty rautalankaa, tehty virkkaushommia jne jne. Bloggailu on tosiaan jäänyt vähemmälle enkä uskalla jatkossakaan luvata nopeampaa kirjoitustahtia näin Suomessa olon aikana. Mutta katsotaan nyt. Voihan sitä joskus tulla blogi-ikävä ja palaan tänne päivittämään kuulumisia, hihi...
Siihen saakka oikein ihania kesäpäiviä jokaiselle! Nauttikaa Suomen suvesta tai niistä säistä missä päin olettekin! Tällä hetkellä me ainakin palelemme!
Siu siu!!
Siihen saakka oikein ihania kesäpäiviä jokaiselle! Nauttikaa Suomen suvesta tai niistä säistä missä päin olettekin! Tällä hetkellä me ainakin palelemme!
Siu siu!!
torstai 11. kesäkuuta 2009
LONTOOSSA

Matkamme Lontoossa oli tosi onnistunut. Meillä oli kolme päivää aikaa ja käytimmekin tuon ajan tehokkaasti lähiympäristöömme tutustuen. Hotellimme sijaitsi lähellä tutuimpia nähtävyyksiä (kuvassa alhaalla ja ylhäällä), joten saatoimme tehdä kävelyretkiäkin ja nähdä kivoja maisemia.

Emme juurikaan viettäneet aikaa hotellilla, vaikka hotellimme olikin tosi viihtyisä ja siisti. Aamupalakin oli oikein hyvä. Tosin minulla on aina vaikeaa hotelliaamiaisella, sillä olen tottunut aamupalattomiin aamuihin. En siis syö koskaan aamupalaa...

Teimme myös Lontoon katselukierroksen The London Eye:ssa. Pääsimme laitteeseen onneksi melko lyhyellä jonotusajalla. Onneksi, sillä paikalla oli hurjasti väkeä.
Näissä kuvissa pienet tunnelmapalat Lontoosta. Benjaminilla on monta sataa kuvia matkasta, enkä ole niitä vielä katsonut. Niistä löytyy varmasti jotain mielenkiintoista, jota blogiinkin asti pitää laittaa. Laitan siis lisää kuvia Lontoosta, kun olen katsonut kuvat.
Oikein hyvää keskiviikon jatkoa! Itse koitan saada pikkuisemme nukkumaan. On ollut vaikeaa saada unta täällä valon maassa. :)
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Bangkok 2
Yleensä meidän Bangkokissa oleilu on melkoista härdelliä. Painatamme paikasta toiseen aikas vauhdilla. Ja yleensä on jotain shopattavaa, niin pakollista kuin ei niin pakollista. Niin tälläkin kertaa. Teimme useita ostosreissuja eri ostospaikkoihin ja saimme tarvittavamme. Mm. kenkiä, vaatteita, elektroniikkaa jne.Pojat ovat tottuneet liikkumaan paljon Bangkokin reissuillamme. Käveltävä on paljon ja paljon. Liikumme useimmiten joko sky trainilla tai taksilla ja jalkojakin on käytettävä melko runsaasti. Josefin kulkee mukana rattaissa ja työntöjoukkoina toimii koko perhe vuorotellen. Näissä kuvissa Benjamin työntää Joskua rattaissa Bangkokin ydinkeskustassa.
Huomenna tulee lisää kuvia ja tunnelmia. Promise!, vaikka eilen en millään kerinnytkään laittaa tätä postausta lupauksista huolimatta. Sorry about that!
Huomisiin!
maanantai 8. kesäkuuta 2009
TÄNÄÄN
- Nukuttiin paidat silmillä. Täällä on niin valoisaa nukkumiseen.
- Oltiin kokouksessa ja nähtiin tuttuja.
- Syötiin suomalaista ruokaa: paljon lihaa ja perunaa. Yleensä syömme paljon kasvispitoista ruokaa.
- Järjesteltiin tavaroita ja vaatteita paikoilleen. Matkalaukut ovat ulkona, kun sisälle ei mahdu. Asumme Jannen vanhemmilla ainakin toistaiseksi.
- Nähtiin sukulaisia ja oli kivaa.
- Oltiin järkyttyneitä Suomen keleistä. Missä ovat lämpimät ilmat, hä?
Huomenna kuvia ja tunnelmia viime viikon matkalta Bangkokista ja Lontoosta. Siihen saakka voikaa hyvin ja moi!
Ps. Saimme Laosista sähkäpostia, jossa kerrottiin kolmannenkin varaanimme kuolleen. Todella kova isku Benjaminille. :(

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
SUOMESSA
Ilma on kylmä ja sateinen ja kalsea ja kaikkea muuta mukavaa...eli olemme Suomessa. Viikon reissumme on nyt päätöksessä ja olemme päässet Suomen kamaralle. Reissumme meni oikein hyvin ja aion laittaa matkalta hiukan tunnelmia. Matkalla oli liian kiirettä koneella istumiseen , joten bloggailu jäi tyystin vähemmälle. Mutta kuvia ja tunnelmia myöhemmin. Nyt jatkan suomalaisen leivän syömistä...
Moi!
Moi!
sunnuntai 31. toukokuuta 2009
BANGKOK
Päivä on kulunut jo iltamyöhään ja täällä pienin juuri nukahti. Pojat ovat vielä hereillä ja niin me isommatkin. Totuttelemme jo Lontoon aikatauluja varten;)... Totta puhuakseni olemme kaikki tosi väsyneitä, kun olemme heräilleet tänään jo viiden jälkeen aamulla.
Matka meni joutuisasti ja kaikki meni oikein hyvin. Iltapäivä meni poikien shoppailureissulla sekä tyttöjen iltapäiväunien merkeissä hotellilla. Illalla olimme yhdessä syömässä ja hieman shoppaamassa tykötarpeita. Josefin oli niin ihmeissään kauppakeskuksen ihmeellisyydestä: paljon tavaroita, pitkiä käytäviä juoksulenkkejä varten, rullaportaat (the best!), ravintolan ihanat ruuat jne jne.
Mikäs täällä ollessa, maalaistollot kaupungissa!:)

lauantai 30. toukokuuta 2009
TÄNÄÄN
- Pidettiin lemmikkien hoito-oppituokio apulaiselle.
- Juhlittiin poikien kevätjuhlia aivan ihastuttavien esitysten kera. (Kuvia myöhemmin.)
- Tehtiin vielä iltapäivä töitä toimistolla.
- Käytiin sairaalassa katsomassa lapsensa menettänyttä äiti-potilasta. Äiti oli ollut huonossa kunnossa ja viisikuukautinen vauva otettiin kohdusta pois. Äiti selvisi hengissä, mutta toisissa olosuhteissa myös lapsikin olisi selvinnyt.
- Rampattiin asioidenhoidossa. Kuvien teettämistä naapureille, lääkkeitä naapureille, rautalankaa mukaan Suomeen:)...
- Hyvästeltiin naapureita.
- Syötiin naapurin tekemää illallista. Kala oli oikein hyvää!
- Itkettiin lemmikkien jäämistä tänne.
- Ihmeteltiin sitä, kuinka olemme pian matkalla kohti Suomea ja muita maita.
- Pakattiin ja punnittiin laukkuja.
- Toivottiin, että kaikki menisi taas hyvin niin täällä kuin siellä missä liikumme.
- Jännitettiin niin, ettei uni meinannut tulla.
..............................................................................................................................................................
Huomenna aamulla lähdemme täkäläistä aikaa klo 6.30 liikkeelle. Lento kohti Bangkokia lähtee (toivottavasti) klo 8.00.
Ps. Eiliset nyyttäriläksiäiset menivät tosi kivasti. Tunnelma oli hilpeä ja naurua riitti. Ruokaa oli hurjasti ja jäikin yli ihan kamalasti. Jaoin leipomuksiani kotiinviemisiksi joka iikalle.

perjantai 29. toukokuuta 2009
SURUN PÄIVÄT JATKUVAT
Ei voi olla totta!
Benjaminin rakkaimmista rakkain eläin kuoli tänä aamuna kovin tuskaisen näköisenä. Jättikynsi virui muutaman tunnin kieli ulkona verta oksentaen. Soitin opettajalle, että nyt ei olisi sopiva aika koululle. (Kolme tuntia myöhemmin pojat sitten kouluun menivät.)
Koitimme saada eläinlääkäriä paikalle, mutta ei ollut paikkakunnalla. Janne tuli onneksi toimistolta Benjaminin tueksi. Benjamin oli koko ajan Jättikynnen luona loppuun saakka. Benjamin ja Janne hautasivat Jättikynnen omaan pihaamme, ainoaan kukkapenkkiin. Benjaminia helpottaa tieto siitä, ettei kukaan syö rakasta rakasta lemmikkiä.
Mikä liskoillamme on, kun ne kuolevat? Joku tautiko? Voi surun päivää, jos kolmaskin liskomme kuolee...
Vaikka varaanit ovatkin vain eläimiä, niillä on erittäin merkittävä osa Benjaminin elämässä.
Kiitos Jättikynsi, kun olit kanssamme! Olit kiva varaani!

OLIVER
tiistai 26. toukokuuta 2009
SURUN PÄIVÄ
Yksi varaaneistamme, Mami nimeltään, löytyi tänään lounastauolla kuolleena häkissä. Tämä naarasyksilö kerkesi olla meillä vuoden. Kuolinsyytä emme osaa ainakaan vielä sanoa. Ehkä urokset tappoivat sen tai sitten sillä oli jokin sairaus. Ei kiva juttu!
KÄÄRMEITÄ 2

Tässä yksi käärmeistämme. Benjamin on erittäin taitava käsittelemään matelijoita ja tässäkin hän pitää käärmettä aivan rauhallisena. Useat laot ovat kovin peloissaan, kuinka nuori poika uskaltaa pitää käärmettä.

Pojat päättivät päästää tämän yksilön takaisin luontoon ja tässä Benjamin on juuri päästämäisillään käärmettä luikertelemaan omaan maastoonsa. Hei hei käärme!
maanantai 25. toukokuuta 2009
TODAY
- Leikkejä sisällä ja ulkona.
- Sähkökatkoksia.
- Tiimipalaveria ja opetusta maanantaiseen tapaan.
- Laoherkkujen paistoa naapureiden kanssa.
- Kävelyretki iltatorille Benjaminin kanssa.
- Kuuma päivä..taas.
- Sähkökatkoksia.
- Tiimipalaveria ja opetusta maanantaiseen tapaan.
- Laoherkkujen paistoa naapureiden kanssa.
- Kävelyretki iltatorille Benjaminin kanssa.
- Kuuma päivä..taas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)