lauantai 21. elokuuta 2010

Kesämuistoja 1


Kesä ja kesäloma on jo ohi ja syksyn puuhat ja syksyn sateet ovat jo täällä. Kesän alkuviikot menivät meillä täällä Laosissa poikien uusia passeja odotellessa ja töitä tehdessä. Kuusi ensimmäistä poikien kesälomaviikkoa olimme siis ihan kotosalla. Tokihan niihinkin viikkoihin mahtui monenmoista puuhaa ihan täällä kotikulmilla kuin kylilläkin.



Kesän alkuviikot olivat oikein kivoja ilmoiltaankin. Vaikka periaattessa elimme sadekautta, sateita ei vielä juurikaan tullut. Siksi pystyimme olemaan paljon ulkosalla kotipihalla puuhastellen.


Poikien kesäloman alusta saakka pojat nauttivat siitä, kun saivat olla ihan vapaalla ja nukkua niin pitkään kuin halusivat ja valvoakin ihan puolille öihin saakka. Itse asiassa koko kesäloman ajan valvoimme poikien kanssa joka ilta myöhään, koska aina Josefinin nukkumaanmenon jälkeen katselimme jotakin leffaa tai sarjaa. Huomasin vasta koulujen alettua, kuinka paljon aikaisemmin nukkumaanmeno auttaa aamulla sängystä nousua. Minulla ja Jannella, kun ei ollut lomaa ja aamulla oli aina herättävä aikaisin. Nyt arkirytmiin päästyämme nukkumaanmeno on aikaistunut huomattavasti.

Kesäkuussa ja heinäkuun alun olimme Laosissa ja lopulta poikien passit tulivat pääkaupunkiin ja Janne haki ne sieltä. Sitten juuri ennen lomaamme Jannella oli projektin evaluaatiomatka kylille ja sieltä palattuansa Benjaminin ja tiimin kanssa, aloimme hurjaa vauhtia pakata laukkujamme ja fiilistellä lomalle lähtöä. Ja oli todella hauskaa lähteä kaiken kiireen ja työtehtävien keskeltä.

No, niin, saatiinpahan tämä blogi taas käyntiin lomien ja muiden hässäköiden jälkeen.

Niina

1 kommentti:

Tiina kirjoitti...

Kaikki kesämuistot luettuani on kiva todeta, että olipas mukavaa kuulla teistä! :o)

-Tiina