lauantai 26. kesäkuuta 2010

Uhrimieltä (tosi juttu)

Balilaisia uhreja maassa

(Kuva: Benjamin Blommendahl)

Ihan näin alkuun paljon terveisiä ja halauksia täältä meiltä. Olen ollut viimeiset puolitoista viikkoa huonossa kunnossa. Josefinin kuume-flunssan jälkeen sain itsekin moisen taudin ja vielä sen päälle tupsahti lääkärin mukaan joku toinenkin tauti. Kuumetta, flunssaa, kurkkukipua, kovaa yskää, särkyä, oksetusta, heikotusta....luulotautia???? Tänään Janne määräsi minut kokopäivälepoon, että saisin edes yhden päivän kunnolla levättyä. Ja nyt olenkin siis ekaksi nukkunut puoli kolmeen iltapäivällä (!!!!) ja sitten ollut vaan sängyssä. Ohhoijaa...Toivon todellakin, että saisin itseni normaalikuntoon, kun olisi niin monia asioita tehtävänä. Puolikuntoisenakin niitä olen tehnyt, mutta on se vaan niin raskasta....
Harmittaa, kun tämäniltainen laokotivierailukin piti peruuttaa...ensi viikolla sitten.
Mutta siis, jos nyt taas jaksaisin kirjoitella tänne, vaikka harmittaakin, kun monet tapahtuneet asiat ovat jääneet tänne kirjoittamatta. Jostainhan se taas on aloitettava....

Haluan kuitenkin jakaa kanssanne yhden tosijutun. Voidaan sitten tuumailla, löytyykö meiltä itseltämme yhtä isoa uhrimieltä...

Toimistomme yövartijana toimii eräs paikallinen taivaan isän oma vanhempi mieshenkilö. Noin neljä vuotta sitten hän haki toimistollemme töihin, mutta hänellä ei olisi ollut oikein mitään valmiuksia työhön, joten tarjosimme hänelle vartijan paikkaa. Mies on erittäin vähävarainen ja hänellä on elätettävänään vaimo ja lapsia. Kerran annoimme hänelle yhden hengen jousipatjan, joka oli jäänyt meillä ylimääräiseksi uuden patjan sijaan. Ilostuihan hän siitä, mutta kotiin sitä ei voitu viedä, sillä se ei olisi sinne mahtunut. Että isossa asunnossa hän ei asu. Sitkeydestä ja oma-aloitteisuudesta kertoo kuitenkin se, että hän tekee kahta työtä eli ansaitsee itse ruokansa.

Janne ja Benjamin ovat jo pidenpään suunnitelleet isoa kala-akvaarioita ulos ja sitä tekemään sopi mainiosti paljon rakennuksilla oppinut toimistomme vartijamies. Vartija kävikin meillä neljänä eri päivänä töissä. Hän teki aamusta iltaan töitä ilman kunnon taukoja (uskomatonta ahkeruutta täällä päin) ja lopulta kala-allas oli valmis. Hieno tulikin....

Ensimmäisen päivän jälkeen Janne tarjosi vartijalle päiväpalkkaa (vastaa noin tavallisen työn viikon palkkaa) ja hän otti sen vastaan. Neljännen työpäivän jälkeen Janne taas tarjosi vartijalle palkkaa kolmesta viimeisestä päivästä (jokaisesta sama palkka), mutta mitä....vartija sanoi, että hän halusi auttaa meitä eikä ota rahaa. Eikä ottanut, vaikka kuinka Janne koitti antaa.
(Lukijoille kerrottakoon, että emme kuitenkaan voi olla siunaamatta tuota miestä. Palkkansa hän saa aivan varmasti meiltä kuin olemme luvanneetkin. Ty.mieshän on palkkansa ansainnut.)

Ajatukset ovat olleet paljon tässä tarinassa. Kuinka moni meistä olisi jättänyt ison rahasumman ottamatta, kun sitä tarjotaan ja vieläpä aivan rehellisesti ja ansaitusti hankitusta työnteosta. Ja siksi, että haluaa auttaa....Ehkäpä hyvän kodin ja ruuansaannin turvin voisimme antaa omastamme helpostikin, mutta entäpä silloin, kun antaisimme omasta todella tuikitarpeellisesta leipäpalastamme. Laskemmeko me, että meille riittää ensin ja sitten vasta muille, vai olemmeko valmiita antamaan muille, vaikka itsellemme ei jäisi. Ja arvaanpa, että meille länsimaiden asukeille ei koskaan tule olemaan niin hurjaa tilannetta, jossa emme saisi ruokaa ja lämpöä, mikäli niin haluamme. Me siis annamme aina ylimääräisestä...eli meidän pitää päättää jätämmekö hankkimatta vaikkapa uusia vaatteita, uusia päivityksiä koneisiimme, elokuvalippuja, matkoja, lehtiä, karkkeja, rahapelejä, leluja, ravintolareissuja...Toisaalta voisi suosia pyörää tai omia jalkojaan työmatkoillaan, jos mahdollista...
Itse henkilökohtaisesti en halua tyytyä vanhan testamentin aikaiseen 10 prosenttiin...se olisi ensinnäkin "vanhanaikaista" sekä liian helppoa. Jumalallehan kuuluu ihan kaikki!!!!! Kuinka siis käytämme Jumalan omaisuutta?

Tässä olisi nyt aika hupsua alkaa vertailla, kenellä on kuinka paljon rahaa ja kuka omistaa mitä....jos nyt siihen ryhtyisimme, aika hakoteillä oltaisiin näiden antamisajatusten kanssa. Enkä missään nimessä tavoittele mitään tuhkaläjässä elämistä. Itse mm. rakastan kaunista kotiamme ja kauniita tavaroitamme ja se on iso siunaus minulle Jumalalta. Mutta jos kodistani ja tavaroistani tulee elämässäni ykkösasia, enkä vaikka voisi luopua tavaroistani ja kodistani, silloin oltaisiin jo pahasti väärässä suunnassa. Haluan aina ensimmäiseksi seurata Jumalan tahtoa, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että luopuisin omasta kodista tai muusta. Hurjaltahan tämä kuullostaa, mutta tositilanteessa Jumalan antama rohkeus auttaa!!

Joten, puhutelkoon tämä köyhän laomiehen tarina sinua.

Niina

4 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Puhuttelee todella!! Kyllä olen niin monta kertaa jo ekan vajaan vuoden aikana todennut olevani itse oppimassa täkäläisiltä. Tuon miehen tapa osoittaa ystävällisyyttä on todella enemmän kuin moni kaunis kuva ja puhe anteliaisuudesta!?
Voimia sairastelun keskelle!! myös meillä jotain samanmoista liikenteessä. Hyvää Jussia teille koko poppoolle!

Tiina kirjoitti...

Heippa. Kommenttini ei liity nyt tähän juttuun, mutta toi sun Niinan blogi-linkki eli kuva ei toimi. Mulla ei oo vanhaa osoitettakaan tallella, joten mistäs sen sais?

Niina kirjoitti...

eikö toimi...mulla se toimii...no, koitan katsella, jos sais sen toimimaan...

Niina kirjoitti...

ja mun blogiin pääsee vaikka tästä: www.ourcozyplace.blogspot.com