Postiarkea

Tänään lähdin aamulla postittamaan suurta Katay-pupu-lähetystä Suomeen. Postiin tullessa siellä olikin kova tohina päällä, siellä oli nimittäin monta asiakasta ;).
Asetuimme Josefinin kanssa odottamaan omaa vuoroamme pakettimme pakkausta varten. Edellämme oli kaksi asiakasta ja heidän tavaroidensa pakkaaminen kesti reilu puoli tuntia. Sitten aloimme ladata pakkaajamiehen kanssa pupujamme omaan laatikkoonsa. Teippaukset, osoitteet, punnitus, viralliset tarrat ja laput ja sitten jonottamaan postista ostamamme pahvilaatikon maksamista.

Pahvilaatikko maksettu ja aloitimme jonottamisen isojen pakettien luukulle, jossa täytetään liput ja laput paketin matkaa varten. Aikaa tähän mennessä oli kulunut jo tunti. Onneksi luukun edessä oli penkki, jossa me istuimme muiden kanssa odottamassa vuoroamme. Ja vihdoin oma vuoromme.

Täyttelin pakettilappua tiskillä ja yhtäkkiä takaani änkeää paikallinen mummeli ja työntää minut pois tiskiltä ja ilmoittaa olevansa lähettämässä isoa pakettia Ranskaan. Hämmästelin mielessäni tosi paljon, sillä tyypillistä lao-meininkiä se ei ollut. Hymyilin mummelille, joka ilmeisesti kuviteli olevansa ns. Euroopan omistaja, vaikka tässä tapauksessa Aasian omistaja olis parempi ilmaisu. Mummeli ei hymyillyt...outoa. Postivirkailija ei kuitenkaan juurikaan osoittanut kiinnostustaan mummelia kohtaan, vaan jatkoi palvelemistani kuin mitään ei olisi tapahunutkaan.

Olin iloinen, että virkailija osoitti hyvää palveluhalua, eikä keskeyttänyt minun asiani toimittamista, vaikka olin ulkomaalainen ja nuori. Mummeli istahti lopulta istumaan, mutta hänen käyttäytymisensä postissa oli mielestäni hirveän epäkohteliasta. Hän tuntui tarvitsevan kaiken huomion jokaiselta virkailijalta, kun muutenkin seurasin hänen postivisiittiään. Harvoin näkee sellaista käytöstä laosilaiselta, siksi se joka kerta hämmästyttää ja tyrmistyttää.

Sain paketin paperiasiat kuntoon, vaikka hieman jäikin harmittamaan, ettei Laosista ole laivapostikuljetusta paketeille lao-postin kautta. Piti lähettää lentona.
Lopulta pääsin maksamaan paketin postikuluja maksuluukulle. (Jokaisella toimituksella on oma luukkunsa ja oma virkailijansa, täällä jokainen keskittyy vain yhteen asiaan.) Hämmennystä oli ilmassa, kun maksuvirkailija halusi minun maksavan uudelleen ostamani pahvilaatikon hinnan. No, sellaista sattuu aika usein täällä, eikä se minua enää ihmetytä.

Kun olimme saaneet kaikki liput ja laput, rahat ja vieläpä paketin käsistämme, olimme olleet postissa kaksi tuntia. Kiireesti ajelimme kotiin tekemään lounasta. Onneksi olin suunnitellut nopean ruuan, pinaattikeiton, joten sain ruuan juuri valmiiksi ennen kuin koululaiset ja projektikoordinaattorini saapuivat kotiin lounaalle. Ja kylläpä keitto maistuikin hyvälle!

Postilaput silmissä vilisten, Niina