Oliver kävi juuri kysymässä, että minkä otsikon laitan tähän. Ihana ilta? Sekin sopisi, mutta nyt on asiaa puhtaudesta. Eikä vain ulkoisesta, mutta myös sisäisestä.
Suurin osa meistähän pitää puhtaudesta, varsinkin me länsimaiden kasvatit, jotka olemme tottuneet siistiin ympäristöön ja huolehtimaan omasta puhtaudestamme. Aika autuasta on olla vaikkapa saunan-ja suihkun raikkaana eikö totta? Ruumis ja mieli virkistyy, kuten meillä suomalaisilla on tapana sanoa. Putipuhdas olo!!!
Puhtautta kaivataan täällä Laosissakin. Viimeiset kolme päivää ovat olleet Buddhan pesupäiviä (omakeksimäni nimitys), kun Luang Prabangilaiset ovat virranneet naapuritemppeliin pesemään arvokasta buddha-patsasta. Jokaisesta perheestä odotetaan edes yhden saapuvan edustamaan pesuseremoniaa. Kynttilä, suitsuke, kukat sekä kukkaisvesi erityisessä maljassaan ovat ne elementit, joiden kanssa pesupaikalle saavutaan. Kynttilä ja suitsuke sytytetään, on aika viettää rukoushetki. Sitten jokainen kipuaa rappusia pitkin paikalle, jossa kukkaisvesi valutetaan lohikäärmettä pitkin buddhan päälle. Jälleen kerran olet saanut hyvää onnea itsellesi, mutta et voi olla koskaan varma vapaudutko maailman murheista ja saatko vapauden. Seremonian jälkeen lao hakee rahaa vastaan ennustelappuja. Hyvää vai huonoa onnea tänä vuonna?
Laosilainen on sekä buddhalainen että animisti. Mutta suurimmalta osaltaan hän on animisti, sillä henget ovat heidän elämässään joka ikinen päivä toisin kuin buddhalaisuus. Buddhalaisuutta tarvitaan täällä vain tiettyinä päivinä, mutta henget ovat läsnä joka hetki. Heitä pidetään arvossaan ja heitä ruokitaan ja juotetaan joka päivä, he ovat osa perhettä. Kaikki tämä vaiva ja silti lao elää henkien pelossa. Jos et tee sitä tai tätä, henki tulee ja rankaisee. Jos teet niin tai noin, henki voi tulla ja rangaista. Pelko kaivertaa joka hetki...
Lao pyrkii elämään hyvää elämää, ulkoisesti puhdasta elämää. Hän puhuu ja käyttäytyy moitteettomasti, mikäli suinkin mahdollista. Hymy on herkässä. Opittu hymy.
Hymyn taakse jää kuitenkin paljon. Kaikki sisällä tapahtuva myllerrys, pelko, ahdistus tai suru tiivistetään yhteen ilmeeseen, hymyyn. Muille halutaan näyttää paras puoli...tulee mieleen hieman meidän suomalaisten tapa "pitää nämä asiat perheen sisällä"...kuinka ahdistavaa!!!!
Olen oppinut jo jonkin verran katsomaan laoa tutkivin silmin sekä oikeasti nähnyt joidenkin laojen kurjia elämäntilanteita..... ja nähnyt hymyn taakse. Siellä on paljon salailua, pelkoa, ahdistusta, surua, kateutta, häpeää, kipua, arkuutta, hyväksikäyttöä....ei mitään uutta meille suomalaisillekaan...
Me kaikki tarvitsemme ja janoamme totuutta, vapautta, puhtautta. Toiset sen jo tiedostavat, toiset vasta etsivät...
Sisäinen puhtaus ei synny almuilla tai buddhan pesulla, ei, vaikka tekisimme sitä päivästä toiseen. Sisäistä puhtautta emme voi kukaan itse itsessämme synnyttää. Siihen tarvitaan itse Jumala. Vaikka kuinka kiertelisimme tai kaartelisimme, päätyisimme aina samaan lopputulokseen. Vain Jumala yksin voi meidät puhdistaa.
(En edes pyri kirjoittamaan asiaani tieteellisesti, en edes osaisi. Kirjoitan sydämeltäni...niin kuin osaan. Toivottavasti tavoitan muutaman. Teologit, tiedän, että te osaisitte selittää edellä olevan upeasti ja arvostan sitä. Mutta tämä on minun tyylini. :))
*******************
Jos vielä jaksat, voita jatkaa lukemista puhtaudesta.......
Tänä vuonna täytän 35 vuotta. Se ei ole vielä kovin paljon, mutta sen verran kuitenkin, että olen jotakin löytänyt ja toivottavasti oppinutkin. Itsetuntoni ei ole koskaan ollut mikään kovinkaan hyvä. Joskus olen kokenut osaavani joitakin asioita, joskus en edes niitäkään. Ei ole ollut oikein, mistä ponnistaa.
Mutta kun oikein on tehnyt kipeää ja pahaa, on tullut suuri halu etsiä totuutta, vapautta ja puhtautta. En uskalla edes ajatella, minkälainen olisin, jos en olisi tehnyt niin. Olen halunnut löytää omat juureni. Olen halunnut etsiä sitä oikeaa minuuttani. Sitä, joksi minut on tarkoitettu jo aikojen alusta saakka. Tällä matkalla on itkenyt paljon, mutta olen myös löytänyt paljon. Olen jopa uskaltanutkin jo aika paljon. Ja se tuntuu jopa ihan hyvältä.:)
Aion jatkaa tätä matkaa kohti täyttä vapautta ja puhtautta ja sen myötä täyttä omaa itseäni. Minä tulen muuttumaan!!!!!!!!! Olen jo muuttunutkin!!!!!!!Halleluja!!!!!!!!!!!!! Minä saan löytää ne voimavarat ja lahjat, jotka on minulle tarkoitettu. Minä saan omistaa ne. Minä saan elää niissä. Minä saan olla minä. Eikä se ole muilta pois.
Minä rakastan Jumalan teitä. Ne ovat minulle parhaat. Kipeimpinäkin hetkinäni olen tiennyt, että Jumalassa on pelastus. Mustimpinakin päivinäni olen syvällä sisimmässäni tuntenut, että Jumalan valo on siellä jossain. En uskaltaisi elää ilman Jumalaa. Se olisi pelottavaa!!!! Siksi takerrun Jumalaani enkä päästä irti. Ja mikä parasta, Jumala ei minua jätä eikä hylkää!!! Ei, hän sulkee minut syliinsä, hän katsoo minuun ja sanoo minulle: olet minulle rakas, olen ylpeä sinusta, mene ja ole vapaa!!!
AAAAAAAAAAAMMMMMMMMMEEEEEEEEEEENNNNNN!!!!!!!
Sellainen on minun Jumalani! Hän on tehnyt minut puhtaaksi kaikista synneistä! Hän on tehnyt minut vapaaksi! Hän korjaa kaikki murtumani ja hän parantaa kaikki haavani!! Hän auttaa minua matkalla kohti sitä oikeaa Niinaa, sitä, joka itkee ja nauraa aivan hulluna, joka halaa aivan hurjasti ja joka saa voimia saadessaan pitää paljon vieraita ja kestitä heitä!!! Eikä siinä kaikki.......!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ollaan puhtaita! Annetaan Taivaan isän puhdistaa meitä joka hetki!
Niina
2 kommenttia:
Aamen! Voi kiitos sinulle noista sanoista. Mäkin tahdon että Jeesus tekee musta sen Jennin joka oikeasti oon. Oot rakas! Siunatkoon sinua kaikkivalltias!
Ei voi muuta sanoa kuin aamen! Tässä oli tälle päivälle juuri se mitä tarvitsin. Kiitos Niina! Sinulla on upea tapa jakaa ajatuksiasi - se virkistää ja rohkaisee!
Lähetä kommentti