sunnuntai 3. toukokuuta 2009

SULOINEN SUNNUNTAI

Aamulla oli kokous tavalliseen tapaan ja sen jälkeen olemme olleet kotosalla rauhallisesti. Josefin on vielä päiväunilla, Oliver tutkii netissä kilpikonna-asioita ja Janne kertaa Benjaminin kanssa pojan huomisiin matikankokeisiin. (Jannella on aina tapana kerrata poikien kanssa kokeeseen kuin kokeeseen. ) Minä olen aivan vain lepäillyt ja kerännyt voimia uuteen viikkoon, joka tuo taas tullessaan uusia kestittäviä kotiimme. Saamme huomenna vieraaksemme ensi kesän Fida-osa-aikatuurajan tutustumaan työhön ja työntekijöihimme. Lisäksi tapaamme uusia tuttavia Chiang Maista, joiden kanssa mahdollisesti alamme jonkinlaiseen yhteistyöhön. (Yhteistyö ei liity projektiin.)
Sunnuntai on täälläkin sunnuntai ja usein koitamme pitää sitä rauhallisena voimainkeruupäivänä. Aurinkokin hellii taas niin että on ihan lämpimät oltavat. Ihan suloinen sunnuntai.

Ei kommentteja: