sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kesämuistoja 6





Kesän alkuun ajoittui valtion vuotuinen evaluaatio. Se tarkoittaa käytännössä paljon ennakkovalmisteluja monella eri tasolla ja taholla. Evaluaatioviikkoon ei voi lähteä ihan kylmiltään, vaan hyvin suunniteltu on tässäkin puoliksi valmista. Evaluaatio kestää aina viikon, josta viisi päivää matkustetaan kylissä tarkistaen niitä ja kyläläisten kommentteja kunnellen.



Matkustaminen tapahtuu pääosin autolla. Joskus kyliin on jatkettava joko venellä tai jalkaisin. Tässä kuvassa auto oli jäänyt mutaan ja tarvittiin kyläläisten apua.





Paikallinen Basii-seremonia kuuluu mm. evaluaatiomatkaan. Seremoniaa voidaan käyttää hyvin monissa eri tilanteissa. Seremonian yhtenä tarkoituksena voi olla vaikkapa hyvän onnen pyytäminen.








Virallisia tervehdyksiä, puheita ja toivotuksia riittää. Ja kaikki pitää tapahtua arvojärjestyksessä. Kyllä siinä paikallista asiantuntemusta tarvitaan, jotta osaa suunsa aukaista oikeassa kohdassa. Onneksi tottumus tuo rutiinia ja Janne onkin jo tottunut puhuja näillä matkoilla. Ja mikä hienointa minun mielestäni, kaikki tapahtuu paikallisella kielellä.




Virallisten osuuksien jälkeen pitää saada ruokaa ja juomaa. Ja ruuan päälle pitää tanssia...



Tässä pieni otos edellisestä evaluaatiomatkasta. Kerrottakoon, että työmme etenee hyvin ja paikalliset viranomaisetkin ovat tyytyväisiä, vaikka emme olekaan rakentaneet tarkoituksella paljon rakennuksia yms.

Niina

Ei kommentteja: