perjantai 14. toukokuuta 2010

Varastointia



Näissä uusissa sementtisissä laotaloissakaan ei ole juurikaan varastointitiloja saatika mitään kaappeja. Kaikki pitää itse loihtia ja tehdä tai teettää. Ainoa varastotila meillä löytyy yläkertaan johtavien rappusten alta. Siellä säilytämme kaikkea sellaista, jota emme nyt ihan joka päivä tarvitse: kuten matkalaukkuja, rantalomatarvikkeita, leluja joita kierrätämme Josefinille muutamien kuukausien välein jne jne. Varasto on aivan tupaten täynnä ja joka kerta pitää tyhjentää puoli varastoa, jos sieltä jotain aikoo saada ulos. Siis niin epäkäytännöllinen koppi kuin vain voi olla. :)





Entäs sitten keittiö? Kun talo valmistui kuusi vuotta sitten, keittiö oli vain iso huone. Tilassa ei ollut edes vesipistettä. Edellisten asukkaiden eli kollegoidemme toimesta huoneeseen saatiin tiskiallas ja vesipiste, laattoja seiniin ja laatoitettu irtopöytä. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta hieman toimivampaa. Kaappeja tai muutakaan säilytystilaa ei tosin tehty yhtään.




Keittiön yhteydessä on pieni laatoitettu huone (n. 2 x 1,5 m. ) Sinne olen tehnyt pienen varaston, jonne olen laittanut hyllyn, jossa säilytän päivittäin tai ainakin usein tarvittavia tavaroita sekä kuiva-aineita ja muita ruokatarpeita. Varaston lattialla on myös isoissa satseissa ostettavia juomia: Coca Cola-tölkkejä, soijamaitopurkkeja, kestomaitopurkkeja jne jne. Ne olen ladannut yhteen matalaan koriin ja suoraan lattiallekin.



Lisäksi varasto toimii nk. askartelutarvikkeiden säilytyspaikkana. Askarteluhylly sijaitsee vastapäätä ruokahyllyä. Meillä askarrellaan ja piirrellään melkein aina keittiössä, joten siksi pidän tarvikkeet samassa "kopissa" kuiva-aineiden kanssa.




Ruokavarastoni ovena toimii Ikeasta joskus vuosia vuosia sitten ostettu verho, sillä oikeaa ovea varastoon ei ole enkä jaksa koko ajan katsella sekalaista kokoelmaa tavaroistani. Verho toimii oikein hyvin. Helppo vetää auki ja yhtä helppo kiinni.




Heti varastohuoneen viereen olen laittanut paikallisen ruokakaapin. Kaapissa on verkosta tehdyt "ikkunat" ja keskellä yksi ovi. Kaappi on minusta ihan suloinen, mutta hurjan epäkäytännöllinen. Yhden oven takia joutuu tavaroita ulos saadakseen poistaa usein ensin muita tavaroita edestä ennen kuin saa hakemansa ulos. Keskellä kaappia pidän eniten tarvitsemiani ruokatarvikkeita. Ylipäätään kaapissa pidän ns. pientä ruokavarastoa. Sieltä löytyy makaronipussit, jauhopussit, sokeripussit, nuudelit, muropaketit, teet, kahvit jne jne....Pusseista sitten lisään erillisen varaston lasi- ym purkkeihin kuiva-aineita , jotka on helppo sitten sieltä ottaa esille, kun laitan ruokaa tai leivon.

Lisäksi kaikki jokapäiväisessä ruuanlaitossa tarvittavat mausteet: pippurimylly, suola, jauhelihamauste, currymauste, soijakastike, osterikastike, kalakastike, etikka, chili, currytahnat jne. pidän ruuanlaittopöydän (pöydällä on siis kaasulevyt) alapuolella olevalla tasolla isossa paikallisessa korissa. Korin päällä pidän vielä harmaata tyynynpäällistä. Korikin toimii ihan hyvin. Itse en tykkää, jos kaikki mahdolliset pullot ovat esillä. Ehkä sellaisenkin tykkäämisajan aika ovi koittaa????

* Tämä postaus sai alun siitä, kun sain pyynnön esitellä ruokatarvikkeitteni säilytysjärjestelmän. Siinäpä se sitten oli. Menettelee tällä hetkellä.

Niina

2 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Tavaroiden varastointi on ongelma melkein joka kodissa eli kun hyvän ratkaisun keksii, niin sitä todella tulee hyvä mieli!

Family Tasanen kirjoitti...

Kiitoksia esittelystä! :)