torstai 16. joulukuuta 2010

Ajatusten virtaa..


Viimeiset joulukuun viikot ovat menoillaan ja ajatukset risteilevät suuntaan jos toiseenkin. Toisaalta jokapäiväiset askareet pitävät tiukasti tässä hetkessä ja toisaalta joulun pyhät jo häämöttävät mielessä.
Olen suunnattomasti iloinnut ja nauttinut tästä vuodesta. Tähän vuoteen on mahtunut paljon uutta ja paljon uuden alkuja. Asioita on loksahdellut paikoilleen kuin itsestään ja joidenkin palojen kohdalla on joutunut etsimällä etsiä oikeaa paikkaa. Mikään pala ei kuitenkaan ole ollut sattuman varassa, vaan juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Uusi vuosi on pian käsillä ja perheemme kohdalla se tuo uusia haasteita. Luottavaisin ja turvallisin mielin olemme suuntaamassa ajatuksiamme uuteen vuoteen ja moniin elämän uusiin tilanteisiin. Onneksi matkanjohtajana on maailman kaikkeuden luoja, niin voi olla varma, että tapahtuipa mitä tahansa, mitään ei tapahdu hänen sallimattaan.

Koska vanhan ja uuden vuoden vaihde on perinteisesti menneen ja tulevan ajan pohdintaa, olenkin tässä pikku hiljaa lopettamassa reilu kolme vuotta sitten aloittamaani blogi-harrastustani. Vaikka tämä on todella mukavaa ja sosiaalistakin, jotenkin alkaa tuntua siltä, että jonkin ajan kuluttua on aika lopettaa. Ehkä joskus koittaa toinen aika, jolloin tämä foorumi saa minut jälleen valtaansa? Mielelläni seuraan suurta blogi-määrää, joista saan valtavasti inspiraatiota ja jopa vertaistukea, joten blogimaailman ulkopuolelle en ole jäämässä kokonaan.

Nyt virittäydyn joulun tunnelmiin valmistelemalla lisää joulukuun juhlia niin paikallisille kuin länsimaalaisillekin. Vipinää riittää, mutta rennolla otteella ja vähäeleisillä puitteillakin saa paljon iloa aikaan. Yhdessäolo ja Vapahtajan syntymä saakoon korostua taas tänä joulun aikana!!

Stressivapaita joulunodotushetkiä!
Niina

14 kommenttia:

Ruut kirjoitti...

Kiitos näistä vuosista!!! Viettäkää ihanaa joulunaikaa :)

Leila kirjoitti...

Hyvää Joulua teille kaikille ja Onnea Uudelle Vuodelle 2011!
T. Leila ja Pera

Ronaldo Olivetti Narduci kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Made in Persbo...Carina kirjoitti...

Oh Thank you! So sweet of you to let me know that you like my house so much! Made me very glad :)))

Love and sunshine to you my dear!
Carina

Steve Finnell kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Pramod Negi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Veer kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Crystal Travel kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Crystal Travel kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
shahanara kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
sophia smith kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
john kelvin kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Prodip kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Raju Pb kirjoitti...

domain "http://www.homesforsalerebate.com" listed
landing page for any of the above particular cities on fsrefund
the listing page from any given property for sale on fsrefundas applicable
use the term "for sale" after all permutations listed in all FB posts
describe "100% rebate cash back real estate commissions"

Hi People I am Micle.

I am, FB Real Estate Sites-United Dynamic. Please see............

Hollywood House
Los Angeles Home
California Homes
Maryland Home
Virginia Homes
Chicago Home
Philadelphia Home
Irvine Home
Beverly Hills Home
Malibu Homes
Fontana Home
My Comment is Special for your site.

See and Thanks!