lauantai 10. heinäkuuta 2010

Kesäloma alkakoon


Janne ja Benjamin saapuivat eilen illalla juuri ennen pimeän tuloa kotiin. Vaikka luulisi töiden loppuvan kotiin tullessa, niin ainakin ennen lomaa hommia riittää pikkutunneille asti. Aamulla Janne lähti heti jatkamaan työasioiden hoitamisia ja palasi kotiin iltapäivällä. Nyt näyttäisi siltä, että kaikki isoimmat ja kiirellisimmät hommat on saatu päiväjärjestykseen, sillä Janne on leikkinyt Josefinin kanssa jo jonkun aikaa.

Koko päivän olen ladannut kamoja laukkuihin aina sen mukaan, kun vaatteita on tullut pyykistä jne. Alkaa olla jo voiton puolella. Tällä kertaa olikin pakattava laukut kahteen eri matkakohteeseen, joten oli vähän mietittävä sään mukaista pukeutumista. Kiinassa on kuulemma Suomen kesäilmat ja Malesiassa onkin sitten taas kostean kuuma keli. Kiinaan olen pakannut lämpöistä vaatetta...tuntui hassulta ladata laukkuihin pitkähihaisia ja pitkälahkeisia varusteita. Toivon, ettei niitä tarvita, mutta palelu ei kuulu suunnitelmiin, ainakaan lomalla...

Huomenna starttaamme kohti pääkaupunkia ja maanantaina jatkamme kohti Kiinaa. Siitä se seikkailu voikin sitten alkaa....:)

Lomavilkutuksin, Niina

1 kommentti:

Family Tasanen kirjoitti...

Rentouttavaa ja mukavaa lomaa teillekin!