lauantai 8. toukokuuta 2010

Kiitollisuutta ilmassa



Wow, mikä päivä!!! Kerrassaan upea ja huippuonnistunut juhlapäivä! Kiitollisuus ja riemumieli ovat pinnalla ja sen eteen olemme tehneet myös töitä. Päivä meinasi jo mennä moneen kertaan piloille, mutta tahdonpäätöksellä saa paljon aikaan ja vaikka kuinka mieli meinaisi painua alas päin, niin ei muuta kuin "häntä pystyyn ja tulta munille".

Aamu alkoi iloisissa merkeissä laulamalla Josefinille onnittelulaulua. Kakku ja kynttiläiden puhallukset ja ne lahjat. Ihania lahjoja ja paljon! Kiitos kaikille lahjoista!
Seuraavat aamun tovit menivätkin sitten lahjoja avatessa ja niillä leikkiessä. Voi sitä ihastelujen määrää ja syvyyttä, kun Josefin hämmästeli lahjoja. Onneksi kaikki on videokamerassa tallessa, niin viehättäviä kommentteja Josefin laukoi.

Ja sitten alkoi tapahtua:
Te, jotka viime päivinä olette lukeneet juttujani, tiedätte, kuinka meille kävi koiran kanssa. Parin yön jälkeen koiran lähdöstä kävimme katsomassa, josko koiramme vielä olisi kaupassa. Oli myyty. No, uudella yrityksellä ja opettajan avulla (tarjoutui ottamaan koiran yönukkumisharjoitteluun) päätimme ottaa uuden koiran. Naapureillekin oli asiasta jo ilmoitettu ja tekeydytty vähän tyhmiksi, että laoille ei tulisi paha mieli. Uusi ihana ihana ihana ihana Nalle-koiramme saapui meille ja todellakin se oli IHANA!! Pieni pehmoinen karvaturri. Opettajan mukaan samaa näköä kuin Berhandinpaimenkoirapennussa. Ihan lutuinen!

Koira oli meillä kolme yötä ja arvaatteko mitä tänään aamulla tapahtui: Koira kuoli!!!!
Koitimme saada uuden tilalle samaan hintaan, mutta ei. Koiralla on ilmeisesti ollut joku suolistotauti, sillä se alkoi eilen yöllä ripuloida verta. Aamulla hakiessani koiran opettajan hoidosta, koira kuoli 10 min. sen jälkeen, kun se oli saapunut kotiin. Ei voi olla totta! Juuri kaiken juhlahulinan kesken ihana lemmikkimme kuoli. Aivan uskomatonta! Kyllä alkoi juhlatunnelma hiipua kuin lehmän häntä. Alkujärkytyksen jälkeen jatkoimme kukin omia puuhiamme ja minä keittiössä hääräsin herkkujen koristelu- ym puuhissa. Laitoin itselleni taustalle ylistysmusiikkia, jotta pääsisin tunteiden yläpuolelle. Lisäksi soitin eräälle ystävälle ja pyysin häntä muistamaan ystäviensä kanssa juhliamme, sillä ihan tavalliset niistä ei olisi tulossa.

Tavallisesti apulaiseni tulee lauantaisin klo 8, mutta tänään juhlien takia pyysin vasta klo 12:sta. Kello oli yksi, kun apulainen vasta saapui ja minulla ihan alkoi jo kiehahdella, sillä edessäni oli kädet täynnä töitä enemmän kuin laki sallii ja aloin jo ennen apulaisen tuloa miettiä, kuinka ihan oikeasti kerkiän kaiken ruuanlaiton ja herkkujen laiton tehdä yksin kolmessa tunnissa n. 40 hengelle. Puuh!
Myöhästymiseen oli syy, tottakai, ja haluan uskoa, että ihan aitokin: vene ei ollut paikalla. (Apulaiseni tulee Mekogin toiselta puolelta joka päivä.) No, hyvä syy ja onneksi oli ottanut siskon tytön apuun mukaan. Kerkisimme juuri ajoissa ja loppujen lopuksi liiankin ajoissa, sillä laot eivät noudata samaa aikataulukäsitystä kuin me länsimaalaiset. Se antaa aina lisäaikaa...

Ukkonen ja sadekin oli pilata juhlat, mutta pyyntö ylöspäin ja pilvet alkoivat lipua toiseen suuntaan. :) Juhlat ulkona ovat aina kivemmat, vaikka me kaikki hikoilimme kuin saunassa. Hikinorot valuivat yhdeltä jos toiselta...



Juhlavieraita saapui piha täyteen. Olimme ystäväni kanssa sopineet, että synttäreillä olisi lapsille erityistä ohjelmaa. Laoystäväni lupasivat tehdä nukketeatteriesityksen sekä laulattaa lapsia. Teemaksi sovimme opetukset ja henkilöt, jotka löytyvät "tosi paksusta ja monisivuisesta kirjasta". Ystäväni olivat lainanneet laajan valikoiman Josefinin pehmoleluja sekä käsinukkeja esitystä varten. Ja vau, miten upean selkeästi ja hienosti juonen sisälle he olivat saaneet kaiken tärkeän ja olennaisen. Esitys oli menestys!!!!!!!



Koska laot saapuvat juhliin tipotellen, yleisän pyynnöstä koko nukketeatteriesitys lauluineen päivineen esitettiin juhlien loppupuolella uudestaan. Silloin ensi kertaa taidokkaammin ja täynnä hyvää henkeä!!! Ja arvaatteko mitä? Koko yleisö pienimmästä vanhimpaan olivat intoa puhkuen mukana. Sydämeni riemuitsi ja huusi kiitosta ylös päin. Lapset lauloivat mukana taivas-lauluja opittuaan ne heti. He opettelivat juhlissa lauluesityksen taivaan isästä ja esittivät sen vanhemmilleen. Laululeikki tempaisi kaikki mukaansa eikä riemulla ollut enää rajoja!!! Ja vanhemmat hihkuivat ja taputtivat ihan riemuissaan!!!!!!! Me kaikki riemuitsimme!!! Olin itse revetä iloista ja kiitoksesta!!!
Tässä nämä minun naapureiden lapset ovat ja hekin laulavat kiitosta!! Tuosta vaan, ja kaikki tykkää! Ja jotkut vanhemmista oikein pyytävät laulunsanoja, että voivat kotona yhdessä laulaa lastensa kanssa. Ilon kyyneleitä en voinut enää juhlijoiden lähdettyä pidätellä. Vaikka juhlimmekin Josefinin synttäreitä, mutta todellisuudessa juhlimme ihan muuta!!!

Meistä olisi ihanaa saada mummot ja vaarit, sedät, enot ja tädit kanssamme juhlimaan ja syömään ihania ruokia ja herkkuja. Mutta nyt se ei ole mahdollista. Siksi haluamme koota ympärillemme muita tuttujamme ja nyt ne ovat mm. naapurimme. Yksi naapureistamme totesikin minulle, että eikö ole hienoa, että me kaikki olemme täällä. "Me kaikki haluamme tulla!!" On, on se hienoa ja siksi haluammekin erityisen hyvin valmistautua heidän tuloonsa, kuten tänään esityksillä.

Vaikka kaikki tuntuu joskus menevän päin mäntyä, niin häntä pystyyn vaan ja kaikki voi muuttua parhain päin kuten tänään.

Lopuksi pieni ihme: Olin varautunut antamaan jokaiselle kutsutulle lapselle pienen juhlapussin nameja plus muuta kivaa. Juhliin tuli kuitenkin monta muutakin lasta. Juhlien lopussa en voinut muuta kuin alkaa vaan jakaa pusseja ja voitteko kuvitella:
PUSSEJA RIITTI KAIKILLE LAPSILLE JA NIITÄ JÄI VIELÄ MONTA PUSSIA YLIKIN. Jaon loput pussit aikuisille. ;)

Tänään olemme eläneet ihmeessä!!!

Näissä tunnelmissa, Niina :)

Ps. Lisää juhlakuvia tulossa....

4 kommenttia:

Jenni Blommendahl kirjoitti...

Halleluuja! Mahtava todistus!

Tiina kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut Josefin-pikkuserkulle!

t. Emma, Sara ja Jaakko :o)

Satu kirjoitti...

Kuulostaa upeelta! Kiittelemme kanssanne :) Onnittelut pikkuiselle neidille!

Niina kirjoitti...

Jenni - Aamen!

Tiina - Kiitos! Oikeat synttärit ovat 12.5., joten et ole myöhässä.

Satu - Upeeta oli! Ja kiitos onnitteluista!