torstai 15. lokakuuta 2009

UUTTA ELÄMÄÄ

Laosiin palattuamme jouduimme suruksemme toteamaan, että lähes kaikki lemmikkimme olivat joko kuolleet tai kadonneet sen sileän tien. Muutama kala uiskenteli Benjaminin akvaariossa....Pohjakalat ovat näköjään sitkeää laatua?

Tänään sitten saatiin uutta eläinelämää kotiimme. Apulainen tuli aamulla meille sekä kissa että käärme kainalossa. Monta iloista tyttöä ja poikaa onkin siis nähty meillä tänään. Me tytöt ollaan onnellisia kissasta ja pojat käärmeestä.

Kissa on naaras ja kolmivärinen. Omasta mielestäni kissa ei ole kovin kaunisvärinen, mutta laosilaisille kolmivärinen kissa on jotain spesiaalia, sillä juuri kolmiväriset ovat kauniita heille. Minusta hillitympi väritys olisi mieluisampaa. Mutta kissa on nyt meillä ja totuttelee meihin. Josefin kantelee kissaa iloissaan ja kissa vaikuttaa melko rauhalliselta, joten kissa ei juurikaan ole moksiskaan kantelusta. Josefinin mielestä kissa on inana eli ihana!

Käärme taas on jo omassa terraariossaan ja toivotaan kovasti, ettei tämä yksilö pääsisi karkuun mistään raosta. Käärme on aika pieni, mutta tosi terhakka.

Eläinfarmi alkaa siis taas pikku hiljaa kasvaa...!

Ei kommentteja: