lauantai 22. maaliskuuta 2008

YÖKOULUSSA

Pojilla oli torstain ja perjantain välisenä yönä koulua, yökoulua. Koulu alkoi neljältä jokaviikoisella kerholla ja jatkui siitä suoraan yökouluna. Yökouluun oli kutsuttu myös harjoittelijapariskunta sekä poikiemme korealainen kaveri.
Koulussa oli paistettu lettuja. Jokainen oli saanut paistaa omansa. Benjamin tapansa mukaan heitteli lättyjä ilmaan paistaessaan...yksi oli lätsähtänyt maahan, mutta ei kun uutta yritystä uudella letulla. Lettujen jälkeen oli katsottu Home alone 3 - elokuva ja syöty sipsejä. Leffan jälkeen oli käyty iltapesulla (iltaan saatiin luonnollista jännitystä sähkökatkoksella...Benjamin oli juuri ollut suihkussa ja kukaan ei ollut tajunnut tulla auttamaan poikaa ennen kuin Benjamin oli monta kertaa huutanut. Täällä kun on sähkökatkos, on todellakin täysin säkkipimeää. Suomessa sellaista kokemusta ei pääse oikeastaan koskaan kokemaan. Täällä pimeä on todella kirjaimellisesti pimeää...) ja vielä sen jälkeen pelattu SkipBo-peliä. Valvoa sai puoli kahteentoista...hui! Aamulla poikasakki oli noussut kuuden aikaan (Benjamin tietty ekana tapansa mukaan). Muut olivat vielä vedelleet hirsiä. Aamu oli ollut rentoa meininkiä jälleen ja iloisina pojat tulivat koulusta kotiin yhdentoista aikaan eli tuntia tavallista aikaisemmin.
Kysyin halusivatko pojat uudestaan mennä yökouluun. En yhtään ihmettele, että vastauksena oli kyllä. Sen verran rentoa meinikiä se oli normaaliin kouluun verrattuna.;)

2 kommenttia:

Vintage living kirjoitti...

Tätä uutta blogia on niin kiva lukea, meidän pojatkin lukevat tätä ja katselevat kiinnostuneina kuvia (niinkuin äitinsäkin...). Yhdessä naurettiin saunajuttuakin:D Ei vaan tule aina kommentoitua, mutta mielenkiintoisia juttuja ja hienoja kuvia aina! Jotenkin se kuva, jossa työnnät Josefinia rattaissa ja vieressä kävelee oranssikaapuiset munkit on tosi mieleenpainuva! Pääsiästä teillekin!

Sennie kirjoitti...

Piti oikein tulla katsomaan kuka Family Blommendahl jätti kommentin :) Aivan mahtava blogi tämäkin teidän bloginne, suosikkeihin menee!
Oikein hyvää pääsiäistä sinne kauas!