lauantai 24. lokakuuta 2009

TÄNÄÄN

- Herättiin puoli viideltä. Josefin se jaksaa yllättää...;). Pystyn kuin pystynkin heräämään aikaisin, mutta auta armias, jos en pääse jossain vaiheessa nokosille. Joten onneksi Josefin sammui päiväunille puoli yksitoista. Pääsin minäkin nukkumaan tunniksi ennen ruuanlaittopuuhia.
- Puutarhanhoitoa...lähinnä puutarhan kastelua...onnistuin samalla kastelemaan kunnolla sekä itseni, Josefinin ja yhden kissoistamme.
- Pihaamme tuli uusi tuttavuus lapsensa kanssa. Olin positiivisesti yllättynyt, että tuo arka lao uskalsi tulla pihaamme muutaman ohimenevän heippailun jälkeen. Äiti ja lapsi (toinen kotona yksin nukkumassa, kun isä töissä) viipyivät pihallamme jonkin aikaa ja sitten lähtivät kotiin. Itselleni tämä tapaus antoi jälleen rohkaisua siitä, että jotakin suurempaa merkitystä on sillä, että me olemme täällä. Tiedän, että olemme paljolti projektin vuoksi täällä, mutta en usko siinä olevan kaikki. Tänne paluumme ei ole ollut mitenkään helppo eikä kannustava, joten joinakin päivinä on todella pitänyt alkaa tietoisesti vain uskomaan, että on edelleen tarkoituksemme olla täällä. Siksi tämä pienen pieni pihakohtaaminen merkitsee minulle niin paljon. Voi kuullostaa aika naiivilta, mutta näin on asiat tällä erää. Pienen pieni on oloni ja ehkä hyvä niin...?
- Iloitsin kaikista lapsistani ja samalla murehdin isompien lasten puolesta, joilla tuntuu olevan välillä tylsää, kun ei ole kavereita. Jotain kivaa harrastusta ja tekemistä koitan päässäni heille ideoida koko ajan.
- Päätin viedä koko porukan jäätelölle. Jiihaa, sitä riemua!
- Janne saapui illan suussa kotiin ja olipas ihanaa taas nähdä pitkästä aikaa!

Mukavaa lauantain jatkoa! Täällä Jannella jatkuu huomenaamulla työt palavereilla sun muilla....

4 kommenttia:

Arizonasun kirjoitti...

Katselin juuri TV2 Matkapassista ohjelmaa Laosista ja Luang Prabangista. Olipa tuttuja paikkoja.

Niina kirjoitti...

KIva, kun jaksatte kommentoida. Ja kivaa, kun Suomessakin aletaan jo tietää, missä päin Laos on.

Vintage living kirjoitti...

Hei, olet palannut blogiisi! (En ole käynyt täällä kesän jälkeen kurkkaamassa kun oli niin hiljaista kesällä.) Pitääkin lukea nämä kaikki uudet jutut läpi. Hyvää nimipäivää Niina!

Niina kirjoitti...

Jep, kesän aikana pidin tarkoituksella lomaa blogista. Taas jaksaa kirjoitella.