tiistai 25. maaliskuuta 2008

PEKKAA JA PÄTKÄÄ

Viime päivät ovat täyttyneet meillä mm. Pekka ja Pätkä-elokuvien katsomisesta. Olen itse pienestä pitäen rakastanut katsella vanhoja suomalaisia mustavalkoisia elokuvia. Ja olen näemmä osannut tartuttaa samaa intohimoa poikiini. Tosin olen aloittanut heidän kohdallaan Suomisen Ollin kommelluksilla sekä Pekka Puupäällä. Romanttiset rakkauselokuvat saavat poikani lähinnä sanomaan voi ei....Joten antaa niiden vielä odottaa. Pojat ovat katsoneet kaikki "Suomiset" ja osan jo useampaan kertaankin. Tällä hetkellä on siis menossa Pekka ja Pätkä-vaihe. Olen aivan innoissani, että pojat tykkäävät näistä vanhoista Suomi-leffoista. Niissä on sopivasti jännitystä ja menoa, mutta niin ihanan pehmeä arvomaailma verrattuna nykyajan leffoihin. Olenkin monta kertaa ajatellut, että voi kun aina voisi elää täällä "lintukodossa" ja katsella rehtiä Suomisen Ollia poikien kanssa. Mutta ei se elämä taida mennä niin.
Miten sitten olemme saaneet näitä leffoja tänne? Jannen äiti on meidän hoviohjelmoija.
(Jannen isän äitiä kutsuttiin studiomummuksi erilaisten laitteiden omistajana. Ehkäpä Jannen äitiä pitää myös alkaa kutsua studiomummuksi tai sitten me keksitään joku uusi nimi. Kysyn pojilta...)
Jannen äiti siis lähettää meille säännöllisesti erilaisia ohjelmia. Suurin osa on suomalaisia vanhoja leffoja, sisustusohjelmia sekä luonto-ja lastenohjelmia. Sitten, kun joskus on aikaa istahtaa telkkarin ääreen (sitä aikaa ei juuri ole), niin on mukava "käväistä Suomessa". Nämä suomiohjelmat ovat saaneet niin hyvän suosion, että näissä lähimaissakin asuvat suomalaiset haluavat lainata kyseisiä ohjelmia meiltä. Että ilo todellakin levittyy monille!! Kaikilla kun ei ole studiomummoja. ;)

3 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Jaahas, vai on teillä samat harrastukset kuin meillä! Kääntelin joululomalla Suomessa Suomisen perheen elokuvia, mutta raaskin hankkia vain yhden, mutta kesälä taidan hankkia lisää. Ne plääh-rakkauselokuvat onneksi uppoavat tyttöihin, joten katsottu on Katariinat, reginat ja parit muutkin.

Lisää hauskoja elokuvahetkiä teille!

Niina kirjoitti...

Jep, taitaa tämä suomi-nostalgia olla hieman tuhdimpaa lajia meillä ulkosuomalaisilla? Oli tai ei, niin joku ihme viehätys vanhoista suomi-leffoista löytyy. Ja kun niitä voisi katsella aina vaan uudestaan...

Family Tasanen kirjoitti...

Meillä kans on menossa Pekka ja Pätkä vaihe. Niitä katsellaan sit etu ja taka perin. Osa ostettiin Veljekset Keskisiltä ja osa ollaan tilattu SUOMIKAUPPA.FI nettikaupasta tänne meille Intiaan.